Siirry suoraan sisältöön

Yrityskaupan henkiset ulottuvuudet

Jos inhimillisen puolen kanssa jää yksin, voi muutoin hyvä hanke jäädä kokonaan toteuttamatta ja hyödyt saavuttamatta.

2 min lukuaika
eT_yrityskaupat_eT-herokuva

Aloitin yrittäjäurani yrityskaupalla. Ostin olemassa olevan tilitoimiston, joka työllisti silloin väistyvän yrittäjän lisäksi neljä henkilöä. Myös tilitoimistourani päätös oli yrityskauppa, toimisto myytiin vuonna 2022. Tilitoimistomatkani varrelle mahtui myös useampi yrityskauppa ostajan roolissa.

Miksi haluan kertoa tässä siitä, että olen itse ollut oman yritykseni kanssa sekä ostamassa että lopulta myymässä liiketoimintoja? Mitä arvoa sillä voisi olla meidän asiakkaallemme? Ovatko neuvomme parempia, kun olen itse elänyt vastaavat tilanteet läpi aikanaan?

Yrityksen ostamisessa ja myymisessä on monta ulottuvuutta. Taloudellisia, juridisia, verotuksellisia ja liiketoiminnallisia. Kaikkiin näihin löytyy varmasti neuvonantajia, hyviä tai huonoja. Mutta yhtä kaikki, neuvojia on olemassa. He voivat olla kokeneita ja asiansa osaavia. He voivat olla parhaita siinä osa-alueessa, jossa neuvojaan korvausta vastaan antavat.

Nämä asiat ovat kaikki luonteeltaan teknisiä, asioita joita pitää hoitaa ja jotka voi hoitaa fiksusti tai sitten vähemmän fiksusti. Ne ovat myös juttuja, joita voi opiskella, siksi omankin alani asiantuntijoilla on kirjainyhdistelmiä tittelinsä perässä. 

Inhimilliselle näkökulmalle ei kirjaimia ole. Ei ole olemassa auktorisoituja yrityskaupan tehneen ihmisen ymmärtäjiä, vaikka kauppa saattaa olla yksi yrittäjän elämän suurimmista hetkistä heti oman lapsen syntymän jälkeen. Ei ole konsulttia, joka ilmoittaisi tittelikseen ”Henkinen konsultti, yrityskaupat”. Ehkä pitäisi olla. 

Yrittäjä on luopumassa elämäntyöstään, ottamassa kenties suurta taloudellista riskiä ja tekemässä suurta sitoumusta. Häntä todennäköisesti pelottaa – tai vähintään jännittää – tulevaisuus ja kaikki mitä se tuo tullessaan. Hän miettii, mitä tehdä sitten, kun yritystä ei enää olekaan kannettavana. Kun lomat on pidetty, mökki maalattu ja kuntoa hoidettu. 

Yrityksen ostaja puolestaan pohtii miten hän selviää kaikista jo etukäteen painavilta tuntuvista taloudellisista vastuistaan. Maksoinko liikaa? Teinkö kaupan oikeilla perusteilla, löytyykö pimeistä  nurkista mörköjä kaikesta DD-jumpasta huolimatta? Miten henkilöstö suhtautuu? Ja niin edelleen. 

Henkinen puoli saattaa olla se vaikein asia koko kaupassa. Jos inhimillisen puolen kanssa jää yksin, voi muutoin hyvä hanke jäädä kokonaan toteuttamatta ja hyödyt saavuttamatta puolin ja toisin.

Meille on tärkeää olla enemmän kuin neuvonantaja ja konsultti. Osaamisen kova ydin on meillä hallussa. Sen päälle haluamme lisätä ihmisyyden. Pyrimme ymmärtämään, mitä osapuolet käyvät kaupan eri vaiheissa läpi. Siksi halusin kertoa omasta historiastani. En väitä tietäväni, miltä juuri sinusta tuntuu yrityskauppaa tehdessäsi. Mutta voin vakuuttaa, että muistan sen hyvinkin tarkasti, miltä itsestäni tuntui vastaavissa tilanteissa. 

Olen valmis vaihtamaan ajatuksia, sitoumuksetta. 

Janne Virtanen
Janne Virtanen

Olen 45-vuotias kouvolalainen. Taloushallintoalalla olen ollut vuodesta 2001 ja työskennellyt mm. tilitoimistossa kirjanpitäjänä ja esimiehenä ja tilitoimistoyrittäjänä, controllerina, konsulttina ja tilintarkastajana.

Uusimmat uutiset

KymiTerveys ja eTilintarkastus

KymiTerveys ja eTilintarkastus

Lääkärikeskus KymiTerveyden ei ole tarvinnut tilintarkastusta murehtia. Katri Myllymäki kertoo, miksi.

Syysreissu Budapestiin

Syysreissu Budapestiin

eTilintarkastuksen syysreissu Budapestiin: risteilyä Tonavalla, kartingia, jeeppiajelua sekä ja unkarilaisia ravintoloita aurinkoisessa syyssäässä.