Tulo eTilintarkastukseen oli kiinni sattumanvaraisesta tapaamisesta Janne Virtasen kanssa. Ja kun kaksi tilintarkastajaa kohtaa, nousee keskusteluun aika nopeasti… tilintarkastus. Myös eTilintarkastuksen ihmisläheiset arvot houkuttelivat.
– Pitkän BIG4-urani jälkeen halusin rooliin, jossa voin ihan oikeasti vaikuttaa tekemiseen ja hyödyntää laajasti kokemustani. Mahdollisuus olla mukana kehittämässä toimintaa houkutteli. Pääsen myös tukemaan kaikkien asiantuntijoidemme työtä ja kasvua, Saija Laurila kertoo.
Asiantuntemusta, yhteistyötä ja luottamusta
Saija Laurila valmistui kauppatieteen maisteriksi Lappeenrannasta ja on toiminut tilintarkastustehtävissä vuodesta 2000 lähtien. HT-kirjaimet hän sai vuonna 2012 ja vuonna 2024 hän suoritti myös kestävyysraportointitarkastajan KRT-pätevyyden.
Alalla häntä innostaa jatkuva oppiminen ja mahdollisuus tuottaa asiakkaille todellista lisäarvoa.
– Minulle hyvä tilintarkastus on yhdistelmä asiantuntemusta, yhteistyötä ja luottamusta. Parhaimmillaan pystymme tuottamaan havaintoja, joilla on merkitystä asiakkaalle.
Erityisen tärkeänä Saija pitää ihmisten ja tiimien kehittämistä.
– Tilintarkastus on tiimityötä ja minua innostaa osaamisen jakaminen ja sellaisen toimintakulttuurin rakentaminen, jossa käydään avointa keskustelua ja luotetaan toinen toisiimme.
Toiveena sujuva tilintarkastusarki
Uudessa roolissa Saija pääsee yhdistämään asiantuntijatyön, esihenkilöroolin ja kehittämistehtävät eli juuri ne asiat, joissa hän kokee olevansa vahvimmillaan.
– Odotan työympäristöä, jossa työn tehokkuus, laatu ja työntekijöiden hyvinvointi ovat tasapainossa. Haluan hyödyntää kokemustani koko tiimin hyväksi.
Toiveena on luoda sujuvaa arkea, jossa ihmiset tietävät roolinsa ja voivat keskittyä omaan työhönsä. Samalla Saija haluaa oppia lisää pk-asiakkaiden arjesta ja pienemmän organisaation ketterästä johtamisesta.
Huumorilla ja villasukilla
Kollegana Saija Laurila kokee olevansa luotettava ja helposti lähestyttävä.
– Suhtaudun elämään huumorilla, niin hyvällä kuin joskus huonollakin. Pyrin rakentamaan yhteistyötä, jossa jokainen uskaltaa kysyä, oppia ja ottaa vastuuta.
Vapaa-aikaa Saija viettää perheensä kanssa, käy salilla ja lenkillä sekä neuloo – puikoilla syntyy useimmiten villasukkia ja pipoja.
Saija Laurila aloitti eTilintarkastuksessa tilintarkastuspalveluiden johtajana 18. maaliskuuta. Tervetuloa joukkoon, Saija!